Edesmenneen muistelu: näin keräätte yhteiset muistot talteen

Kun läheinen ihminen kuolee, hänestä jää suru, mutta myös paljon muistoja. Muistotilaisuuden kahvipöydässä joku kertoo tarinan, jota muut eivät ole kuulleet, ja hetken kaikki nauravat yhdessä. Tällainen yhteinen edesmenneen muistelu on monelle tärkeä osa surutyötä.

Tässä artikkelissa kerrotaan, miten perhe voi muistella yhdessä, millaiset kysymykset avaavat muistoja ja miten muistot saa talteen niin, että niihin voi palata myöhemminkin.

Miksi yhdessä muisteleminen auttaa

Jokainen tunsi edesmenneen omalla tavallaan. Lapset muistavat hänet vanhempana, sisarukset leikkitoverina, puoliso elämänkumppanina ja työkaverit ihmisenä, jota perhe ei ehkä koskaan nähnyt. Kun muistot jaetaan, kuva hänestä tulee kokonaisemmaksi kuin kenenkään yksin.

Yhteinen muistelu pitää hänet myös mukana perheen keskusteluissa. Lapsenlapset kuulevat, millainen isoisä oli nuorena, ja aikuiset lapset oppivat vanhemmastaan asioita, joita eivät tienneet. Muistella saa myös iloiten: hauskat tarinat kuuluvat ihmiseen siinä missä vakavatkin.

Hetkiä, joissa muistelu syntyy luontevasti

Muistelua ei tarvitse järjestää erikseen. Se syntyy usein itsestään, kun on syy kokoontua tai jokin esine tuo hänet mieleen:

• Muistotilaisuus ja merkkipäivät. Hänen syntymäpäivänsä tai vuosipäivä on luonteva hetki kertoa yksi muisto kukin.
• Valokuvien läpikäynti. Vanhat albumit herättävät tarinoita, ja samalla selviää, keitä kuvissa on.
• Esineet ja tavarat. Kun perhe käy läpi hänen tavaroitaan, työkalut, käsityöt ja kirjeet tuovat esiin muistoja, joita ei muuten tulisi ajatelleeksi.
• Tutut paikat ja perinteet. Joulu, kesämökki tai hänen lempiruokansa pöydässä muistuttavat hänestä luontevasti.

Kysymyksiä, joilla muistot avautuvat

Yksi hyvä kysymys riittää usein avaamaan keskustelun. Näitä voi kysyä toisiltaan kahvipöydässä, puhelimessa tai kirjeessä:

• Mikä on ensimmäinen muistosi hänestä?
• Mistä sanonnasta tai tavasta hänet tunnisti heti?
• Mikä sai hänet nauramaan?
• Mitä hän osasi tehdä käsillään, ja mitä opit häneltä?
• Millainen hän oli jouluna tai kesällä mökillä?
• Mikä tarina hänestä kerrottiin suvussa aina uudelleen?
• Millainen hän oli nuorena? (Tähän vastaavat parhaiten hänen sisaruksensa ja ystävänsä.)
• Missä tilanteessa hän oli eniten oma itsensä?
• Mikä esine tai paikka tuo hänet sinulle mieleen?
• Mitä haluaisit lastesi tietävän hänestä?

Kaikki eivät halua puhua heti, eikä tarvitse. Suru etenee jokaisella omaa tahtiaan, ja yhteen kysymykseen voi palata myöhemmin.

Näin muistot saa talteen

Kahvipöydässä kerrottu tarina unohtuu helposti, jos sitä ei kirjoita tai tallenna. Muutama yksinkertainen tapa:

• Yhteinen vihko. Vihko kiertää perheessä, ja jokainen kirjoittaa siihen oman muistonsa omassa rauhassaan. Käsin kirjoitettu sivu on itsessään arvokas.
• Äänitys keskustelusta. Puhelimen äänitys pöydän keskellä tallentaa tarinat sellaisina kuin ne kerrotaan, naurun ja äänensävyt mukaan lukien. Kysy ensin, sopiiko kaikille. Vinkkejä löydät artikkelista Miten haastatella isovanhempia nauhalle.
• Nimet valokuvien taakse. Kun albumia selataan yhdessä, kirjoita kuvien taakse nimet, paikat ja vuodet. Tämä tieto katoaa helpoimmin.
• Yksityinen paikka jakamiselle. Surun hetkien muistot ovat henkilökohtaisia. Ne kannattaa jakaa perheen kesken eikä julkisessa sosiaalisessa mediassa. Lue lisää: Tallenna suvun tarinat turvallisesti.

Sama koskee muitakin suvun tarinoita. Lisää ajatuksia muistojen tallentamisesta löydät artikkelista Älä anna tarinoiden kadota.

Elämä, johon hän kuului

Usein se, joka muistaa edesmenneen parhaiten, on yhä keskuudessamme: leski, jonka kanssa hän eli vuosikymmenet, sisarus, jonka kanssa hän kasvoi, tai vanhempi. Heidän oma elämänsä on täynnä yhteisiä vuosia ja hetkiä.

Sanota on lahja, jossa ihminen kertoo omasta elämästään puhumalla. Kerran viikossa hän saa WhatsAppissa yhden kysymyksen ja vastaa ääniviestillä, silloin kun hänelle sopii. Sanota kysyy lisää siitä, mitä hän kertoi, ja kirjoittaa vastauksista tarinoita. Vuoden päätteeksi tarinoista tulee kovakantinen kirja hänen elämästään, ja siinä elämässä ovat mukana myös ne ihmiset, jotka siihen kuuluivat.

Hän päättää itse, mistä kertoo ja kuinka paljon. Hän voi aloittaa silloin, kun kertominen tuntuu hyvältä, ja tarinat pysyvät hänellä. Muut lukevat niitä vain hänen luvallaan.

Lue lisää siitä, miten Sanota toimii lahjana äidille tai isälle.